Hupiherra Satunnaisia tekstejä huumorivaroituksella

Kauppamatkustajan kuolema

Lainasin otsikon Arthur Millerin klassikkonäytelmän nimestä vuodelta 1949. Pitää tunnustaa suoraan ennenkuin joku alkaa nipottamaan. Näytelmän nimi tuli mieleen Ugandassa kuolleen suomalaisen ehkä hieman epämääräisen liikemiehen tapauksesta. Naiset koituivat hänen kohtalokseen.

Mukana ollut ovien avaamisesta tippejä keräävä suomalainen ex-ministeri sen sijaan selvisi maasta ehjin nahoin. Niinpä nuoreläkkeenmaksu hänen tililleen jatkuu häiriintymättä. Yhden reissun tippitappiot tuskin taloutta keikuttavat pahemmin, vaan kaviaarit ja hanhenmaksat löytyvät lautaselta kuten ennenkin.

Mutta kateudestahan minun piti kirjoittaa, eikä maailmalla reissaavista hämärähemuleista joista en osaa olla kateellinen. Mutta olen jonniin verran kateellinen kirjailija Millerille. Ei siksi, että hän oli loistava kirjoittaja. En osaa olla siitä kateellinen, koska minulla ei ole koskaan ollut intohimoa ja pitkäjännitteisyyttä kokonaisen kirjan kirjoittamiseen. Tuskin edes osaisin tuottaa minkään kustannusyhtiön läpäisevää tekstiä.

Kateuden syy on tietysti Marilyn Monroe. Nimenomaan se, että Arhur sai olla hänen kanssaan "sillai". Ainakin uskon niin, koska he olivat monta vuotta naimisissakin. Siihen aikaan tuskin Amerikassakaan ulkoistettiin kaikkia aviomiehen tehtäviä, tai ainakaan "sitä". Olin neljäntoista ikäinen kun Arthur ja Marilyn erosivat. Eipä ilmestynyt Marilyn nurkkiin norkoilemaan, ei. Taisi joku pressa olla vetävämpi persoona.

Muusikolla ja mainiolla sanasepolla Juice Leskisellä taisi olla aikanaan vielä ankarammat tuntemukset, vaikka hän oli yli kaksi vuotta minua nuorempi.  Ajatella, että tällaiseen pieneen Suomeen on mahtunut kaksi ihmistä jotka ovat olleet kateellisia Artur Millerille. Vieläpä samasta syystä. Ne naiset.

https://

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset