Hupiherra Satunnaisia tekstejä huumorivaroituksella

Muistelo vanhoista vapuista

Tässä tunnelmakuvaus 1960-luvulta. Päähenkilön nimeän Vinskiksi, kauan sitten edesmennyt henkilö kun on. Vinski oli wanhan ajan maalaisliiton kauden elänyt ja keskustapuolueeksi nimensä muuttaneen puolueen paikallisia tukimiehiä. Joka maitotilistä meni pankista suoraan prosentit puolueelle toiminnan tukemiseksi. Voiko enempää talonpojalta pyytää aatteen hyväksi?

Vasemmistopuolueet ja niiden kannattajat Vinski koki henkilökohtaisiksi vihollisikseen. Niinpä hän mielenosoituksellisesti ajoi joka ikinen vappu traktorillaan kylän läpi polttopuukuorman, jonka oli hakenut metsäpalstaltaan. Sillä hän halusi osoittaa että vapunpäivä ei häntä, keskustalaista talonpoikaa kosketa. Jopa palkkatyötä tekevään vasemmistolaiseen vävyynsäkin hänellä oli varsin huonot välit. Ei kuitenkaan niin huonot, etteikö vävy olisi kelvannut kesällä heinäpellolle avuksi silloin kun hänellä oli kesäloma.

Ajat kuitenkin muuttuivat, tuli peltojen paketoinnin aika. Se oli kova pettymys Vinskille. Hän irtisanoi pankissa keskustapuolueen avustamissopimuksen ja erosi myös puolueesta.  Suomen Maaseudun Puolue veti puoleensa ja niinpä hän liittyi sen toimintaan.  Vinski oli vakaasti sitä mieltä että se kepun ryökäle autioittaa maaseutua siinä kuin muutkin vanhat puolueet.

Sittemmin vävykin siirtyi ainakin puheissaan appensa poliittisille linjoille. Välit paranivat kerralla ja tilasta lohkaistiin tontti talon tyttärelle perinnöksi ja vävy sai vielä talon rakentamiseen rakennus- ja tarvikeapua appivanhemmilta. Mutta yksi asia ei muuttunut. Joka vappu sai traktori vetää puukuorman matsäpalstalta  Vinskin pihan perälle. Siitä riitti puuta vävynkin talouteen.

Hywää Wappua!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"14.5 Vanha-Vappu. Vanhana vapunpäivänä on aloitettava kyntö vaikka lunta kyntäköön. Täytyy kiirehtiä äestämään ennen kuin lumen sulamisesta syntynyt kosteus ehtii haihtua." (wikikko.info)

Kysymys on tästä: "Juliaaninen kalenteri on tällä hetkellä (vuodesta 1900 alkaen) 13 vuorokautta gregoriaanista kalenteria jäljessä." (wikipedia.org)

Isäni lausahti keväisin, että "vanhana vappuna käki kukkuu vaikka tuuran nenässä". Eipä ole Saimaa jäässä toukokuun toisella viikolla, ei todellakaan! Käki saa etsiä laulupuunsa muualta.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Mariana malalla ja vappuna vaolla. Lieneekö tarkoittanut sitä että Marianpäivänä tytöt kävivät testaamassa poikain "malkoja" ja vappuna sitten pojat tekivät vastavierailun tyttöjen "vakoihin".

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Ainoa wappu-viisaus, mitä olen saanut, tuli isäpuoleltani. Isäpuoli osti vapun alla auton merkkiä Viva ja tokaisi, jotta osta Viva vapuks, menee vappu vituks.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #5

Itse muistan sanonnan onpas kivaa kun ei ole Vauxhall Vivaa. Se päti muulloinkin kuin vappuna ja varsinkin muulloin koska vappu on vain yksi päivä vuodessa. Viva ei ollut kestävimpien autojen maineessa, mutta kyllähän ihmiset niillä ajoivat.

Tämän blogin suosituimmat