Hupiherra Satunnaisia tekstejä huumorivaroituksella

Viinaa mäkimiehille

Suomen mäkihyppy räpiköi kansainvälisessä c-sarjassa. Kaukana takana ovat vuodet, kun tultiin mitalin tai useammankin kanssa arvokisoista ja kansa hurrasi. Mäkikisoja katsottiin televisiosta korkeilla katsojaluvuilla. 

Kun tarkastellaan sitä missä vaiheessa mäkihyppy romahti, niin siihen löytyy selvä yhtymäkohta yhteen asiaan. Kun mäkimiesten alkoholinkäyttöä vapaa-ajalla alettiin valvomaan, niin sen jälkeen ei ole menestystä tullut.

Harri Olli sai vielä hopeamitalin, kun kävi ennen kisaa vähän rentoutumassa, mutta kun hän ei ollut supliikkimiehiä eikä osannut antaa medialle herroja tyydyttäviä lausuntoja iski holhous päälle.

Motivoi siinä sitten itsensä harjoittelemaan ja kilpailuihin, kun ei saa rentoutua haluamallaan tavalla eikä edes puhua persoonaansa kuuluvasti. Rämäpäät eivät välttämättä ole seurustelu-upseereita tai päin vastoin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Nykänenhän sanoi jossain että viina kuului hänen menestymisensä konseptiin. Siten, että kun tuli rötvättyä välillä, se pani ruoskimaan itseään harjoittelemaan kahta kauheammin.

Ehkä siihen joku pystyy ilmankin viinaa, mutta täytyy olla tolkuttoman kova itsekuri. En tiedä mikä maamme nykyhyppääjiltä puuttuu, mutta jotain harvinaisen selkeästi.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Raskas työ vaatii raskaat huvit. Poikasena kun olin savotoilla ja asuin kämpillä, niin huomasin että ankarimmat ryyppymiehet olivat kovimpia työntekijöitä. Eivät he tietenkään mitään alkoholisteja olleet, mutta silloin kun reissuun lähtivät niin ottivat kunnolla. Sieltä tultua työinto oli taas kova. Muu porukka oli tasaisen varmoja suorittajia, joiden nuppi ei tarvinnut säännöllisiä tyhjennysharjoituksia.

Mäkimiehillä fyysisesti raskainta aikaa on varmaan harjoituskausi, kisareissut rassaavat sitten enemmän yläpäätä. Kisoissa tavoitellaan rentoja suorituksia, mutta ei näytä nykymetodeilla oikein onnistuvan.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 2: ”..ankarimmat ryyppymiehet olivat kovimpia työntekijöitä...”

Vaikka kolkutin ei olisi tipahtanut omatunnosta, niin rötjäilyn jälkeen yrittää paikata törmäilyjään itselleen ja muille puskemalla häpeissään tai vihapäissään töitä kolmen miehen edestä. Työn rasittavuus on terapiaa itselle ja antaa hyvän kuvan pomolle. Osittain tämän tapaisista seikoista johtuu, että monet viinamäen miehet ovat kovia työmiehiä niin kauan kuin ovat ruumiillisen työn piirissä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Urheilu on pilannut monta hyvää viinamiestä!

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset