Hupiherra Satunnaisia tekstejä huumorivaroituksella

Mister Error

Meille hankittiin ensimmäinen Windows-pohjainen PC vuonna 1996. Nettiliittymä tuli ehkä pari kuukautta myöhemmin. Se oli vielä aikaa jolloin komento nettiyhteydestä kirjoitettiin mustalle ruudulle jotain AT-alkuisena.

Nettiyhteyden myötä tuli myös Mister Error mukaan kuvioihin. Se näyttäytyi silloin paljon useammin kuin nykyään, todennäköisesti käyttäjän töppäilyjen vuoksi. Joskus Error esiintyi myös etunimen kera, joka oli Fatal.

Silloin en osannut ajatella, että tuo Fatal nimenä viittaisi jotenkin muslimeihin ja terroristeihin. Jälkeen päin minua on sivistetty siitäkin asiasta, joskaan en usko tämän Mr. Errorin uskonnolliseen terrorismiin oman kompuutterini ilmoitusten osalta.

Viimeksi kun kyseinen Error esiintyi, mukana oli numerosarja 404. On se toki näkynyt aikaisemminkin. Minulle tuo numerosarja kertoo vain Peugeot-merkin automallista joita valmistettiin 1960-luvulla. Olen joskus saanut kokeilla, ja hyvä ajettava se oli.

Mr Error tuskin muistelee vanhoja pösöjä, vaan numeroilla on joku muu tarkoitusperä. Olen ymmärtänyt, että noiden numeroiden ilmestyessä joku on eksyksissä. Joko minä tai hakupalvelu jota tietokone käyttää. Ei kai se niin vakavaa ole, vaikka huomaa kotiin tullessaan olevansakin saunassa.

Epävarmaksi jää vielä se, että onko Mr. Error naimisissa. Jos on, niin puolison täytyy olla joku sellainen jota kutsutaan virukseksi tai haittaohjelmaksi. Niitä on liikkeellä eikä niitä saada kuriin. Errorille riittää töitä. Etunimellä tai ilman.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Aika, jolloin automallin tunnisti mistä tahansa suunnasta, ilman että tarvitsi kiertää keulan puolelle tarkistamaan valmistajan logoa. Ford Anglia, VW "Kupla", Renault 4, Citroen 2CV... ja tämä:

https://assets.catawiki.nl/assets/2017/2/27/3/f/4/...

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

On se hieno tuo pösö. Anglian ole joskus omistanutkin. Partahöyläksi kuulin jonkun nimittävän takaikkunan vuoksi.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Dos-aikaan eräs vakiovitsi (tag line) oli:
Who is General Error and why is he reading my disk?

Voisi tuon yrittää suomentaakin:
Kuka on kenraali Error ja miksi hän lukee levymuistiani?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Vai oli Error dossin aikaan oikein kenraali. Niin ne ajat ja arvot muuttuvat.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset