Hupiherra Satunnaisia tekstejä huumorivaroituksella

Hiljainen viikko ja surut

Ihmisellä voi olla monenlaista surua. Voi olla suuria ja pieniä ja kaikkea siltä väliltä. Voi tuntea surua myös toisen surusta. Uutiskuvat maailmalta aiheuttavat myös surua siitä minkälaisissa oloissa jotkut joutuvat elämään.

Tänään vältyin yhdeltä surulta, kun pystyin äkkijarrutuksella välttämään pikkuruisen oravanpoikasen jäämisen auton alle. Siitä tunsin iloa. Surulta välttyminen ei ole yhtään hassumpaa. Sitä pitää osata arvostaa.

Tänä vuonna hiljainen viikko osui vaalien jälkeiseksi viikoksi. Surua tai harmitusta, mitä tuntevatkaan ne ehdolla olleet jotka katsoivat mahdollisuutensa tulla valituksi hyviksi. Puhumattakaan niistä jotka hakivat jatkokautta eivätkä onnistuneet.

Keskiviikkona oli hyvinvointilautakunnan kokous. Kolme jäsenistä oli pukeutunut mustiin. En kysynyt syytä, mutta paikalla ollut kunnanhallituksen edustaja kertoi suruajan päättyneen kello 16.00. Kokous alkoi kello 17.00.

Suru ei lopu millään mahtikäskyllä. Sen joko tuntee tai sitten ei. Keskustalaisten lautakunnan jäsenten surun pituutta vaalituloksen vuoksi ei voi tietää. Sen tuntee jokainen omalla tavallaan ja se loppuu kun sen aika on.

Rahanmenokin voi tuottaa surua. Viime vuonna minut saatiin ylipuhuttua osallistumaan jäänlähtöveikkaukseen. Veikkaus meni liki viikolla pieleen ja viisi euroa haihtui ties minkä puljun taseeseen. Surutyö kesti juhannukseen asti.

Viime kesänä tunsin surua myös siitä, että en päässyt käymään Pajalan markkinoilla. Pohjoisen elämää ja kulttuuria satojen myyntipisteiden lisäksi. Kävijöitä maailmalta, kansainvälistä meininkiä. Sopii sellaiselle jolla ei pipo kiristä liikaa.

Nyt alan tuntea surua siitä, että tästä blogimerkinnästä on tulossa kohtuuttoman pitkä. Paras tapa siihen on tietenkin lopettaa murehtiminen tähän. Hyvää ja surutonta pääsiäistä, värjätyillä tai ilman.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat