Kaunaherra Arvottomia ajatuksia huumorivaroituksella

Rintani ovat surkastuneet

Nyt se on todistettu oikein mittanauhan kanssa. Rintalihakseni ovat pahemman kerran rupsahtamassa. Muutama vuosi sitten, kun mittasin rinnanympärykseni se oli 107 senttiä uloshengitettynä. Nyt mittaa tuli 104 senttiä, joten kolme senttiä rinnanympäryksestä on kadonnut. Ei mahda mitään.

Kummallista on, että peilin edessä nähtynä minkäänlaista roikkumista ei ole nähtävissä, rintani eivät siis ole millään tavalla etsimässä näköyhteyttä alas keskivartaloon ilmaantuneen kumpareen yli. On vain tapahtunut siisti surkastuminen, aivan vaivihkaa, yllättäen ja varsinkin pyytämättä. Uimarannat saavat olla.

Ei auta muu kuin yrittää palata rintojeni kanssa takaisin kasvun tielle. Eilen tuloksesta järkyttyneenä nostelin tyhjiä käsivarsia rinnoilta ylös suoraksi edestakaisin pitkän aikaa ja huomasin. että ainakin niskalihakset pitivät siitä. Täytyy ottaa päivittäiseen ohjelmaan tämä temppu, mutta kasvaako sillä rintalihakset on eri asia.

Joskus nuorena työnsin kuulaa parhaimmillaan yli kaksitoista metriä. Veteraanien kuula on kevyempi, joten sitä voisi alkaa hiljalleen treenata. Kremppalistakaan ei ole paha, kunhan nyt varoo oikeaa nivusta, muistaa selän kulumat ja kipuilevan olkapään niin muuten on kaikki harjoittelua varten kunnossa.

Paljon sitä suunnitellaan, vähemmän tehdään. Nyt kuitenkin tuntuu, että operaatio rintalihakset on paikallaan. Pitänee käydä tuolla Ponnen talolla katsomassa että onko siellä vaatimuksilleni sopivia harjoitusmahdollisuuksia. Kaikki on kiinni kropasta, henkiset resurssit eivät ole ongelma.

 Tavoitteitakin pitää olla. Kymmenen metriä ja piirinmestaruusmitali tavoitteeksi. Ei enempää eikä vähempää, ujostelematta. Sekä ennenmuuta muutama sentti lisää hyvin kehittynyttä lihasta rintavarustukseen. Jos bloggauksessa tulee taukoja, olen harjoittelemassa. Senhän sanoo jo järkikin.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän seppohilden kuva

Tuure, Pellon Ponsihan se on siellä urheiluseuran nimi, kato liityt siihen ja lähet edustamaan niitä sitten veteraanien MM-kisoihin. Tuo 12 metriä oikealla kuulalla viittaa, että sulla on lahjoja kuulantyöntöön.

Käyttäjän kaunaherra kuva

Heh, jotain rajaa sentään. Tosiasiassa olkapääni ei nykykunnossaan kestä edes harjoitustyöntöjä, jotain muuta kevyttä harjoitusta vain. Sen verran tiedän entuudestaan, että nopeuden saaminen käteen ei ole yksinkertainen juttu, vaikka lihasvoima tuohon kymppimetriin todennäköisesti riittääkin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja